matkan OIKEA alku

Pari viimeistä päivää Torontossa meni lepposasti, lähinnä Kensington Marketia kierrellessä. Paikka ei siis nimensä mukaisesti ole market vaan alue, jossa vierekkäin seisovat täydellisessä sopusoinnussa Guess, second-hand, H&M, ja pornokauppa, jonka näyteikkunassa kaksi hurmaavan isoa pinkkiä pupua n*ssivat toisiaan porkkana-strap-oneilla. Ehdoton suosikkipaikkani tähän mennessä, suosittelen!

Mutta vihdoin ja viimein tuli aika heittää hyvästit Torontolle ja matkata kohti Londonia. Matka kestää n. 2 tuntia junalla ja oli lievä pelko perseessä että mitenköhän käy, koska jok'ikisessä nurkassa toitotettiin laukkujen suht alhaisista sallituista painorajoista (jotka tiesin ylittäväni reippaasti). Mukana sai olla siis vain yksi matkalaukku, tietokonelaukku ja käsilaukku. Itselläni tuon lisäksi myös rinkka, mutta tungin sen matkalaukkuun, ettei kukaan epäilisikään ylipainoa.
Sormet ristiin ja toivotaan ettei kukaan halua punnita sitä.

Jepjep, fuck the fingers, tietysti punnittiin. Oli siinä hienoa seistä kun virkailija kertoo ylipainoa olevan  n.15 kg verran ja jollei laukku kevene, ei matka jatku. Siinä sitte paniikissa laukku auki ja purkamaan, mutta onneksi tämä ihana mies oli ymmärtäväinen ja sanoi että, saan leikkiä että rinkkani olisi käsilaukkuni, tämän kerran. So chic. Laukun paino aleni juurijajuuri tarpeeksi, joten matka jatkukoon!

Londonissa hyppäsin taksiin ja köröttelin koululle. Kaikki tuntuu olevan täällä isoa, niin myös koulu. Verratkaapa siihen että Haaga-Heliassa (kaikilla kampuksilla) on yhteensä 10 000 opiskelijaa. Täällä 12 000, yhdessä paikassa. HUUUGE.

Heti saavuttuani alueelle sain selkeät neuvot, mihin mennä ja mitä tehdä, kaikki olivat/ovat hirveän avuliaita ja ystävällisiä. Kämppäni sijaitsee Kestrel Courtissa, mikä käsittää kymmeniä rivitaloja täynnä opiskelijoita. Sympaattista katsoa, kun kaikilla olivat muuttoprosessit käynnissä, ihmiset kantavat kymmenittäin laatikoita pieniin huoneisiina ja vanhemmat auttavat lapsiaan lentämään pesästä.

Roomiksina löytyy 5 tyttöä, Mary, Andrea, Brie, Sam ja eräs korealainen tyttö, jonka nimeä en kykene millään lausumaan, mutta yhtä kaikki he tuntuvat kivoilta tyypeiltä vaikka olemme tunteneet vasta hetken.

Tänä iltana oli ohjelmassa klassisesti... juomista. Omat roomikseni ovat pääasiassa jo nukkumassa, joten päätin itse lähteä ottamaan selvää, miten Fanshawe juhlii ja tututstumaan ihmisiin. Yhdestä asiasta tuli oitis hitti, aksentistani. Ja tietysti nimestäni, jota kukaan ei osaa lausua. "Linai, Linda, Lina, Linja?"
Koska unirytmi elää vielä Suomen aikaa enkä ollut syönyt juuri mitään pohjalle, jäi juhliminen melko vähälle, mutta loppujen lopuksi ei haittaa, sillä tapasin ihmisiä, pippalot olivat erittäin hajanaisia kilometrien säteellä, poliisi ratsioi jatkuvasti ja juhlia tulee kuitenkin aina lisää.

Alkuvaikutelma? Koko paikka on niin valtava rakennuksineen ja ihmisineen että pienen suomalaisen on sitä vaikea käsittää, mutta silti tässä paikassa on jotain todella.. kotoisaa. Mä taidan viihtyä täällä.

edit: seuraavana päivänä sain uutta tietoa, eli arvion mukaan meitä on ainakin 16,000.